Miten kulttuuri vaikuttaa yrityskaupan onnistumiseen?

  • marraskuuta 11, 2021

Miten kulttuuri vaikuttaa yrityskaupan onnistumiseen?

Anni Varpula 

Kulttuurin ja johdon arviointi yrityskauppatilanteissa ei ole vielä yleistynyt Suomessa. Ostajan tavoitteisiin sopiva kulttuuri on kuitenkin keskeinen tekijä yrityskaupan onnistumisessa. MPS-Yhtiöt on muuttanut kulttuurin mitattavaan muotoon ja auttaa uudella palvelullaan pääomasijoittajia pienentämään yrityskulttuuriin liittyviä riskejä.

 
Tuomas Syrjänen
”Kulttuuri on keskiössä yritysten menestymiselle.” Näin toteaa johtamisen, muutoksenhallinnan ja strategisten henkilöstöratkaisujen palveluja tarjoavan MPS-Yhtiöiden Banking & Finance Lead Jussi Kärkkäinen, joka näkee työssään MPS Executive & Board -palveluissa yrityskulttuurin ja johtamisen vaikutuksen yrityskauppaprojektien onnistumiseen.

Yrityskulttuurin määrittäminen on hankalaa, sillä se syntyy usein tiedostamatta ja ajan saatossa yhteisten jaettujen käsitysten kautta. Olemassa olevaa kulttuuria voi olla vaikea muuttaa sillä tuttu ja turvallinen tapa toimia on usein myös helpoin vaihtoehto. Yritysten on kuitenkin tärkeä ymmärtää, miten kulttuuri nivoutuu yhteen liiketoimintastrategian kanssa. Tähän tarpeeseen MPS:n yhteistyössä Suomen pääomasijoittajat ry:n kanssa kehittämä palvelu lupaa vastata. 

”Me autamme sijoittajia tunnistamaan kulttuuriin liittyviä riskejä yritysostojen yhteydessä. Palvelumme tuo selkeätä lisäarvoa, kun halutaan selvittää ostettavan yrityksen kulttuurin ja johtamisen vaikutuksia yrityskaupan onnistumiseen”, Kärkkäinen kertoo.

Vaikka niin kutsuttua pehmeää due diligenceä ei vielä Suomessa laajasti käytetä, on sen merkitys tiedostettu jo pitkään. Haasteena on ollut johdon kompetenssin ja kulttuurin määrittämiseen liittyvien työkalujen puutteellisuus. Nykyiset käytössämme olevat menetelmät on siksi jouduttu räätälöimään tähän nimenomaiseen tarkoitukseen, joka on ollut haasteellista mutta kiinnostavaa.  

”Yrityskulttuurin arvio ei ole se peruste, jonka pohjalta tehdään yrityskauppoja, mutta se vaikuttaa suuresti kokonaisuuteen. Palvelumme tarjoaa strukturoidun ja määrämittaisen tavan arvioida kulttuuria ja johdon kompetenssia. Vastaavaa palvelua ei ole tullut vielä Suomessa vastaan,” Kärkkäinen sanoo.

 

Kulttuuri kartoitetaan suhteessa tavoitteisiin

MPS:n prosessi alkaa aina ostajan tahtotilan määrittämisestä. Ostajalta selvitetään tavoitekulttuuri ostettavalle yhtiölle, ja esimerkiksi millaiset asiat ovat strategian kannalta ei-toivottuja.

”Pääomasijoittajat saattavat käyttää kerran määriteltyä tavoitekulttuuria pohjana useammissakin yrityskaupoissa. Tilanne on toki eri esimerkiksi fuusiotilanteissa, jossa kaupan molempien osapuolten kulttuuri määritellään, ja kartoitetaan niiden yhteensopivuus”, Kärkkäinen kertoo.

Tavoitteiden määrittelyn jälkeen kohdeorganisaation avainhenkilöt arvioidaan haastattelujen ja kyselyn kautta, josta MPS suorittaa analyysin ostettavan yrityksen johdon kulttuurin ja kyvykkyyksien vastaavuudesta ostajan vaatimuksiin. Kasvuorientoituneisuus on yksi iso tekijä, johon MPS:n arvioinnissa kiinnitetään huomiota. Yrityskauppatilanteissa ostajan kannalta on arvokasta selvittää etukäteen, millainen on ostettavan yrityksen kasvunnälkä.

Lopuksi MPS luo yhteenvetoraportin, joka sisältää myös ostajalle suositeltavat toimenpiteet.

”Suositustemme lopputulos voi esimerkiksi olla, että analyysimme pohjalta näemme, ettei yksi avainhenkilöistä kykene toimimaan pitkällä tähtäimellä kasvuhakuisessa ympäristössä. Meidän tehtävänämme on antaa asiakkaalle mahdollisimman konkreettisia suosituksia, mutta sijoittaja toki päättää itse lopulta, miten toimii”, Kärkkäinen sanoo.

 

Kulttuurin auditoinnille on selkeä tarve

Sijoittajaa kiinnostaa tietysti se, voiko kulttuuririskien vähentämistä kuvata euroissa.

”Riskin suuruus riippuu toki paljon kaupan koosta, mutta kulttuurin ja johdon etukäteisarviointia voisi pitää tietynlaisena vakuutuksena. Jos yrityksen kulttuuria ja johtoa ei ole lainkaan arvioitu, voivat korjaavat toimet kestää vuosia. Kulttuuriarviointi tukee myös koko muuta due diligence -prosessia”, Kärkkäinen vastaa.

Palvelulle onkin olemassa selkeä tarve: konsulttitalo KPMG:n kansainvälisen tutkimuksen mukaan tehokkaalla viestinnällä ja kulttuurin integroinnilla on tärkeä rooli yrityskauppojen onnistumisessa. Sekä listatut ja listaamattomat yritykset tulevat kiinnittämään yrityskauppaprojekteissa yhä enemmän huomiota sisäiseen viestintään ja kulttuurilliseen integraatioon jatkossa.

”Iso tekijä epäonnistumisen takana on kulttuuri. Voi käydä niin, että jälkikäteen huomataan, etteivät odotukset ja todellinen kulttuuri vastanneet toisiaan. Mikäli kahden yhtiön yrityskulttuurit ovat liian erilaisia, on niiden yhdistäminen hankalaa, ja odotukset onnistuneesta integraatiosta eivät toteudu”, Kärkkäinen sanoo. 

Kuva: mk. s, Unsplash
Lähteet: https://home.kpmg/content/dam/kpmg/fi/pdf/2017/11/Post-merger%20integration%20research%20Finland.pdf

Blog Post

Related Articles

Viestintätoimisto Bravura: Vastuullisuusraportoinnin vaatimukset kasvavat vauhdilla

Tiina-Marjo Nousiainen, Johtaja vastuullisuus, Viestintätoimisto Bravura Oy
marraskuuta 2, 2022

Knowit Insight: Vastuullisuutta alemalla kustannustasolla - haave vai mahdollisuus?

Vastuullisuuden edistäminen liiketoiminnassa ei välttämättä tarkoita investointeja ja lisäkuluja. Voisiko se jopa...
maaliskuuta 17, 2022

Yritysfuusiossa onnistuminen edellyttää ICT-integraation huolellista suunnittelua

Yritysfuusiossa onnistuminen edellyttää ICT-integraation huolellista suunnittelua Tieto- ja viestintäteknologiat ja...
huhtikuuta 12, 2021

Ready to streamline your
investment workflows?