Perheystävällisyys on tärkeä työnhakukriteeri – ja siksi myös työnantajan etu

  • huhtikuuta 12, 2023

Perheystävällisyys on tärkeä työnhakukriteeri - ja siksi myös työnantajan etu

aTalent | Blogikirjoitus

Tasa-arvoinen ja perheystävällinen työyhteisö edellyttää tasapuolista kohtelua sukupuolesta ja perhetilanteesta riippumatta. Vuonna 2022 toteutettu tutkimus selvitti suomalaisten ajatuksia ja kokemuksia työn ja perheen yhteensovittamisesta, ja sen avainlöydökset on jaettu tässä blogissa.

Löydös 1: Puolet korkeakoulutetuista pitää perheystävällisyyttä tärkeänä kriteerinä etsiessään uutta työpaikkaa

Perheystävällinen työyhteisö on työnantajille tärkeä kilpailuetu, sillä noin puolet (49 %) korkeakoulutetuista pitää perheystävällisyyttä tärkeänä kriteerinä etsiessään uutta työpaikkaa. Naisista näin ajattelee 48 prosenttia ja miehistä 43 prosenttia.

Perheasiat vaikuttavat etenkin naisten sekä asiantuntijoiden ja johtajien kohdalla siihen, kuinka rohkeasti uusiin mahdollisuuksiin tartutaan: naisista yli neljännes (27 %) on jättänyt hakematta haluamaansa työpaikkaa perhesyistä, kun miehistä näin on tehnyt vain 16 prosenttia. Luku on vielä suurempi naispuolisten asiantuntijoiden ja johtajien kohdalla, peräti 35 prosenttia.

Moni myös jättää ottamatta uuden työpaikan vastaan perhesyistä. Näin on tehnyt naisista 20 prosenttia ja miehistäkin 13 prosenttia. Lisäksi naisista 19 prosenttia ja miehistä 11 prosenttia on kieltäytynyt vastuullisemmista työtehtävistä perheeseen liittyvistä syistä.

 

Löydös 2: Reilu neljännes suomalaisista kokee työpaikkailmoitusten suosivan perheettömiä

Tasa-arvoinen työelämä huomioi yksilöiden erilaiset ominaisuudet ja elämäntilanteet jo rekrytoinnin alkumetreiltä asti.

Jo työpaikkailmoituksessa voidaan ilmaista joustavuutta, joka mahdollistaa työn sovittamisen erilaisiin perhetilanteisiin. Jos ilmoituksessa puolestaan listataan lähinnä työntekijään kohdistuvia vaatimuksia, voi potentiaaliselle hakijalle välittyä mielikuva työkulttuurista, joka ei taivu erilaisten elämäntilanteiden vaatimiin liukuviin joustoihin.

Reilu neljännes (27 %) suomalaisista kokeekin työpaikkailmoitusten suosivan perheettömiä. Kokemukset perheettömien suosimisesta ovat yleisempiä naisten (33 %) kuin miesten (22 %) keskuudessa.

 

Löydös 3: Enemmistö kokee, että työpaikalla voi puhua avoimesti perheasioista – koeajalla sitä kuitenkin arastellaan

Perheystävällisessä työyhteisössä työntekijät kokevat turvalliseksi puhua kollegoiden tai esihenkilöiden kanssa myös perheasioista. Positiivista on, että selkeä enemmistö suomalaisista (naisista 84 % ja miehistä 76 %) on sitä mieltä, että heidän työpaikallaan voi puhua avoimesti myös perhe-elämästä. Täysin varauksetta perheasioista ei kuitenkaan uskalleta puhua – etenkään koeajalla tai työhaastattelussa. Erityisesti naiset (22 %) arastelevat perheasioista puhumista ollessaan koeajalla (miehet 9 %). Lisäksi 35 prosenttia naisista ja peräti 38 prosenttia miehistä on kokenut syyllisyyttä jättäessään kertomatta perheenlisäyssuunnitelmista työhaastattelussa.

Osa puolestaan kokee, ettei työpaikka ole oikea foorumi perhepuheelle: 32 prosenttia naisista ja 38 prosenttia miehistä vastasi, etteivät perheasiat heidän mielestään kuulu lainkaan työpaikalle.

Positiivisena loppukaneettina tutkimuksen perheystävällisistä löydöksistä on se, että merkittävä osa suomalaisista (80 %) laittaa perheen työn edelle – ja perhe koetaan motivoivaksi tekijäksi myös työelämässä (60 %).

Käy lataamassa itsellesi aTalentin perhe- ja työelämätutkimuksen koko raportti täältä.

Blog Post

Related Articles

Miten vauhdittaa liiketoiminnan kasvua datan ja tekoälyn avulla?

Miten vauhdittaa liiketoiminnan kasvua datan ja tekoälyn avulla? Suomalaisen ohjelmistosuunnittelua ja...
huhtikuuta 12, 2021

Viestintätoimisto Bravura: Vastuullisuusraportoinnin vaatimukset kasvavat vauhdilla

Tiina-Marjo Nousiainen, Johtaja vastuullisuus, Viestintätoimisto Bravura Oy
marraskuuta 2, 2022

Puhetta, penkomista ja kontaktointia

Puhetta, penkomista ja kontaktointia Annukka Oksanen Pääomasijoittajan menestyksen ytimessä on skarppi...
helmikuuta 1, 2021

Ready to streamline your
investment workflows?