Avainhenkilöiden suorahaku on elintärkeä asia yrityksille, mutta rekrytoinnin läpivienti on muuttunut entistä haastavammaksi. Ajan haasteet näkyvät kaikissa rekrytoinneissa ja niin myös suorahaussa. Covid-19-pandemian ja Ukrainan tilanteen luoma epävarmuus heijastuu kaikkeen; työprofiilit muuttuvat ja hioutuvat rekrytoinnin edetessä, mutta myös ihmisten urasuunnitelmat kypsyvät hakuprosessin aikana. Ei ole harvinaista, että useampi kandidaatti vetäytyy kesken hakuprosessin. Myös vaatimukset ehdokkaille ovat laventuneet – alan työkokemuksen rinnalla painotetaan yhä enemmän laaja-alaisempaa näkemystä, muutosjohtajuuden kyvykkyyttä sekä vahvoja ihmisten johtamisen taitoja. Nämä kaikki tekijät yhdessä asettavat nyt entistä suuremmat vaatimukset konsultin osaamiselle ja palvelulle, mutta myös yhteistyölle toimeksiantajan kanssa.

 

Yhteistyö ja tiimityö ovat kasvava ilmiö kaikessa työssä ja myös onnistunut suorahaku tarvitsee niitä aiempaa enemmän. Koska yritysten vaatimukset monimutkaistuvat ja kasvavat, on kaikkien rekrytointiin osallistuvien oltava yhä tiiviimmin ja avoimemmin yhtenä rintamana ja mm. varmistaa hakuprosessin pysyvän oikealla kurssilla sen eri vaiheissa. Toimeksiantajan on hyvä saada realistista ja reaaliaikaista kuvaa tarjolla olevasta osaamisesta ja toimeksiantajan taas on oltava valmis reagoimaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Luottamus toimeksiantajan ja suorahakukonsultin välillä on ehdottoman tärkeää. Tiedonvaihdon on oltava entistä ketterämpää ja avoimempaa. Hakuprosessin on aikataulullisesti oltava riittävän napakka, jotta kandidaattien mielenkiinto pysyy yllä, sillä valtava kysyntä osaamisesta tarkoittaa sitä, että kandidaatilla voi olla useampia kosiskelijoita samaan aikaan. 

 

Tulevaisuudessa emme pääse yhtään sen helpommalla, vaikka ympäröivät kriisit väistyvätkin ajallaan. Teknologinen kehitys kasvattaa ihmistyövoimalle asetettuja vaatimuksia yhä edelleen, jolloin substanssiosaamisen rinnalla johtamistaidot, yhteistyökyky ja abstrakti ajattelu saavat yhä suurempaa painoarvoa – ja kilpailu tästä osaamisesta kasvaa. Liiketoimintaa syvällisesti ymmärtävä konsultti ja avoin, tiivis yhteistyö ovat valttikortteja kilpailussa avainhenkilöiden palkkaamiseksi, mutta myös yrityksen oma toiminta ja yhteistyökykyisyys ovat ratkaisevassa asemassa.  

 
 
 

 

Zapflow by Mandatum on Mandatumin  ja suomalaisen Zapflow-ohjelmistoyhtiön rakentama digitaalinen ekosysteemi. Pääomasijoittajille ja muille alan toimijoille suunnattu ekosysteemi mahdollistaa koko sijoitustoiminnan hallinnan yhden alustan kautta. Sen kautta onnistuu niin hankevirran hallinnointi, kohdeyhtiöiden seuranta, rahoituskierrokset ja portfolioyhtiöiden raportointi kuin asiantuntijapalveluiden hakeminen ja yhteistyö eri sidosryhmien kesken.

 

JAA ARTIKKELI